syysblues

.

Ärsyyntyneen opettajan tilitystä

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun luin Hesarista artikkelin ahkerasta opettajasta, joka on heittänyt pulpetit ulos luokastaan. Oppilaat makoilivat mukavasti sohvilla ja lueskelivat kirjoja lattioilla.  Artikkeli sai aikaan aluksi vain ärsytystä.  Ja heti perään piti itseltä kysyä - miksi?

Oliko syy ärsyyntymiseen siinä, että tunsin omatunnon piston sisälläni, koska omassa luokassani vielä on pulpetit. Vai nostiko puolustusmekanismi päätään niiden lukuisten innovatiivisten ja luovien opettajien vuoksi, jotka työskentelevät ilman, että ovat Hesarin sivuille päässeet työstään kertomaan.

On hyvä, että herätellään ajatuksia ja keskustelua. Kunhan vaan kaiken hössötyksen keskellä tavallinen, pyyteetöntä opetus- ja kasvatustyötään tekevä mirjamileppänen ei pelästy, hötkyile suotta ja hylkää pulpetteja luokastaan vain pelätessään olevansa nössö ja vanhoillinen.

Sillä "uudenmallinen" oppiminen on kiinni ihan jostain muusta kuin siitä, onko luokassa pulpetit vai ei, onko kaikilla tabletit vai ei, onko käytössä uusimman painoksen mukainen "uudistettu" oppikirja vai ei. 

Luokan edestä pitää löytyä tasapainoinen aikuinen.

Aikuinen, joka luo turvallisen ilmapiirin asettamalla rajat, joiden puitteissa luovuus, oppiminen ja kasvu on mahdollista. Aikuinen, joka on sisäistänyt omat kasvatustavoitteensa niin, että tavoitteiden vene ei kaadu ulkopuolisen painetuulen puhaltaessa.

Tärkeintä ovat tavoitteet ja fokus. 
Ja menetelmiä, joilla tavoitteisiin päästään, on monia.

Todettakoon, jotta tavoitteet ovat varmasti kunnossa pulpetit luokastaan ulos heittäneellä opettajallakin. Ja ihan kiva, että taas puhutaan ja ravistellaan näin uuden opetussuunnitelman kokoonrukkaamisen alla. Sitä vaan tahtoo tällainen tavallinen mirjami leppänen uupumaan kaikenmaailman uudistuspaineiden ja lomautusten alla.

Mutta siis.

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa.

Kertaakaan en ole ammatinvalintaani katunut. 

Muistaakseni ;)

Omppuhilloa ja Iso-Mummin Omenapiirakkaa

Päätin kokeilla omenahillon tekoa äitini reseptillä. Se kun on niiiiin herkullista. Paitsi kirjalliset ohjeet, sain myös suullisen selostuksen siitä, miten homman pitäisi hoitua.

Ensin punnittiin

sitten kuorittiin

raastettiin,

pehmitettiin mikossa,
keitettiin
ja purkitettiin.

Helppoa - periaatteessa.

Mutta mutta...

Ohjeiden mukaan tehty hillo ei vastannut koostumukseltaan lähimainkaan samaa kuin äidin hillo. Omituinen väri ja ulkonäkö ei juuri houkutellut. Joten uusi yritys, tällä kertaa hieman eri tekniikkoja käyttäen ja kas - hillo näyttää purkissa herkulliselta. Ei samanlaiselta kuin äidin tekemä, mutta sinnepäin.

Vaaleampi versio on sitä, johon pyrin. Ei täysin tasainen sose, vaan joukossa saa olla hieman sattumiakin. Parasta lettujen päällä! Nyt taitaa olla äidillä ja minulla omat reseptimme.

Eikä tässä vielä kaikki; leivoinpa omenapiirakankin Iso-Mummin ohjeen mukaan. Ohjeella saa pellillisen piirakkaa helposti. Omenapalat ovat piilossa piirakan sisällä. Ei mitenkään kuvauksellinen leivonnainen, mutta mehukas ja MIELETTÖMÄN herkullinen!

Olen saanut reseptin vuonna 2002, kun piirakkaa tarjottiin kuopuksen päiväkodin vanhempainillassa.

Kuva on reseprivihostani. Vihko on varsinainen muistojen kirja. Siihen on kerätty kavereilta saatuja reseptejä vuosien varrelta. Parhaimpien reseptien sivuaukeamat näyttävät tältä. Leivottu ja herkuteltu on useammankin kerran!

NAM!