Rannalta tuulee: Yö sairaalassa

Jouduimme eilen iltapäivällä lähtemään pikapikaa sairaalaan kuopuksen kanssa. Edeltäneen kesän kokemusten perusteella tiesimme, mikä sai aikaan kovat kivut ja tiesimme, että päivystykseen on lähdettävä heti. Edessä olisi todennäköisesti pieni operaatio.

Alkututkimukset sujuivat nopeasti ja tunti saapumisestamme alkoi toimenpide.

Kun istun TYKSissä lasten kirurgisella ja odotan omaani leikkauksesta, ajatukset päässä kiertävät ympyrää. Voin vain odottaa - ja luottaa. Päällimmäisenä on tunne, että kaikki sujuu hyvin. Silti käyn kurkistelemassa vähän väliä käytävään.

Viereisessä huoneessa itkee pieni vauva. Itku kumpuaa syvältä. Ääntä lähtee koko pienen vartalon voimalla. Tekee mieli mennä lohduttamaan ja auttamaan vaikka tiedän, että hän saa parasta mahdollista hoitoa.

Viimein kuopus tuodaan leikkauksesta. Esitöikseen hän haluaa soittaa kavereilleen kertoakseen, että kaikki on hyvin. Puhe ei kuitenkaan nukutuksen jälkihöyryjen vuoksi luista normaalisti ja joudun tulkkaushommiin. Ensimmäisen soittoyrityksen jälkeen sovimme, että nukutaan höyryt pois ja soitellaan kavereille myöhemmin. Vaikka tiedettiin, mitä tuleman pitää, jännitti poikaa aika lailla.

Tällä reissulla taas huomattiin, miten upeasti suomalainen julkinen terveydenhoito toimii.
Hoitajat ovat mahtavia. Heiltä riittää lohdutuksen sanoja myös äidille eikä huumori ja hermot petä missään tilanteessa. Hoitajat tekevät arvokasta työtä, omalla arvosateikollani rankattuna korkeimmalle. Jos hoitoala olisi alunperin miesten alaa, olisivat palkat todennäköisesti tuplaten suuremmat nykyiseen verrattuna.

Lääkärit ovat luonnikkaita ja helpostilähestyttviä. Äidin kysymyksiin leikkauksen kulusta vastataan tyhjentävästi. Ammattitaitoa isolla A:lla