Joulupäivän maisemia kotinurkilta

Joulupäivä Littoisissa. Toppavaatteet päälle ja ulos! Pakkasta -13 C, aurinko paistaa ja hengitys huuruaa. Vuoden pimein vuodenaika näyttää parhaat puolensa. Vedän pakkasilmaa sieraimiini ja tunnen miten vitamiini D imeytyy kehooni.

Kävelyretken metsäosuuden ensimmäinen ylitys. Ojan vesi ei ole ehtinyt vielä jäätyä.

Lumen raskauttamia tammenlehtiä ja pihlajanmarjoja. Jos olisin punatulkku, nappaisin puskasta heti muutaman marjan.

Näyttää itäsuomalaiselta vaaramaisemalta eikä 'vain' varsinaissuomalaiselta citymetsältä, eikö?

 

Keiramon Tallit Kaarinassa. Hevoset kirmailevat laitumella. Ovat varmasti yhtä tyytyväisiä vastasataneesta lumesta ja pakkasesta kuin minäkin. Osa hevosista piehtaroi lumessa. 

 Heippa hepat!

 Matka jatkuu kohti lumista lähimetsää.

"Talvella murheita muisteta ei,

talvella paljon on lunta,

muistoja kauniita katsellaan,

riemuja vanhoja riemuitaan,

nähdähän kesästä unta."

Eino Leino

Isänmaan puolesta

Suomi juhlii tänään itsenäisyyttään. Kirjoitin tämän tekstin pari vuotta sitten. 

Kaveria ei jätetä 

Isäni isä lähtee reppu selässä kotoaan, taluttaa pyörää mäkeä ylös ja lähtee polkemaan kohti Kalannin kirkonkylää. Tämä on viimeinen kerta kun viisivuotias isäni näkee oman isänsä. Muisto tallentuu verkkokalvolle valokuvan tavoin.

On kesäkuu 1941. Vakka-Suomen ja Satakunnan miehistä koottu JR 56 lähtee rintamalle. Tulikaste tapahtuu heinäkuussa Kollaan maisemissa. Taistelut kestävät yhtäjaksoisesti 12 vuorokautta. Neuvostoliiton joukot etenevät voimalla. Joukkue, jossa isoisäni taistelee, joutuu jättämään sillanpääasemansa ja perääntyy. On kiire. Isoisäni haavoittuu ja jää makaamaan maahan. Joukoilla ei ole mahdollisuutta hakea kaikkia haavoittuneita turvaan.

Kotirintamalla tietoja taistelujen etenemisestä seurataan radiosta. Kirjeitäkin rintamalta tulee. Naapuritorpan Milja-emäntä ei osaa lukea, joten hän tuo pojaltaan Viljolta saamansa kirjeet isäni äidille, mummilleni, luettavaksi. Pahaa aavistamatta mummini taas kerran tarttuu Viljolta saapuneeseen kirjeeseen ja ryhtyy lukemaan sitä ääneen. Kirjeessä Viljo kertoo, että isoisäni on haavoittunut ja jäänyt todennäköisesti vangiksi. Siinä hetkessä, ääneen kirjettä lukiessaan, mummi saa tietää miehensä kohtalosta. Isäni ja hänen siskonsa ovat paikan päällä, kun kirjettä luetaan ääneen.

Sodasta on kulunut vuosia, kun isäni Kalannissa Suurikkalan koulun 100-vuotisjuhlissa tapaa isänsä joukkueen johtajan. Isä esittäytyy ja kertoo olevansa Arvo Rannan poika. Joukkueenjohtaja katsoo isääni, leuka alkaa täristä ja silmät kostuvat. Liikutus vie sanat. Kaveria kun ei olisi halunnut jättää.

Tuskan määrää, jota niin rintamalla kuin kotirintamallakin taistelleet ovat kokeneet, on vaikea kuvitella. Itsenäisyyden hinta on ollut kallis. Sen määrää ei mitata euroissa.

 Minä olen saanut elää itsenäisessä Suomessa.

Syvääkin syvempi kunnioitus,

äärettömän suuri kiitollisuus Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleita kohtaan.

Kuvassa isäni isä Arvo Ranta. kuva Muisto Rannan perhealbumi

Isäni synnyinkoti Kalannissa. Tämän itse  rakentamansa torpan pihalta isoisäni lähti kohti rintamaa kesällä 1941.
Kuva kesältä 2013

Rautalankakurssilla

Liityin vuoden alusta Marttoihin. Uusi harrastus on tuonut muassaan kaikkea kivaa: ruuanlaittokursseja, muoti-iltoja, avantouintia, kuohuviinitasting-iltoja, askarteluiltoja... 

 Joulukuussa kokoonnuimme rautalankakurssin merkeissä. Kaksituntinen hurahti nopeasti puuhastellessa. Rautalangasta vääntyi sydämiä, enkeleitä, kransseja...

Omat ensimmäiset tekeleeni; sydämiä helmikoristeluin.

Glögiä ja pipareitakin oli tarjolla joulumusiikin säestyksellä.

Kurssin vetäjän Helena Sillanpään taidonnäyte: vanhasta piikkilangasta ja helmistä tehty sydänkoriste.

Tämä teksti päätyi saunan oveen.

"Elämä on parasta itse tehtynä." 

-Martat-

Pellavatonttu

Joulussa parasta on sen odotus ja joulun tuloon valmistautuminen. Kun työkaveini toi näytille Marttaillassa askartelemansa lankatontun, iski puuhakärpänen. Jopa oli soma tonttu ja näytti helpolta tehdä. Tässä kuusen oksalla kurkistelee jo ensimmäinen tekemäni tonttu. 

Askartelutarvikelaatikosta löysin rullan pellavahuopaa. Olen ostanut rullan valehtelematta vuosia sitten tietäen ehkä alitajuisesti, että tulen sitä tämän kaltaisessa askarteluissa tarvitsemaan. 

Tontun lakki leikataan neliön muotoon. Oman tonttuni lakki on 16 x 16 cm. Yksi lakin kulmista taitetaan ylös ja kiinnitetään napilla. Lakin takareuna ommellaan kiinni pykä - tai etupistoin. 

Tontun parta muodostuu kahdesta kirjan ympärille kierretystä nipusta. Niput sidotaan yhteen narulla. Narunipun leveys oli tässä tapaukssa Föli-kirjan leveys, eli 11 cm. Samalla narulla kiinnitetään nenä/päähelmi. Narun tulee olla tarpeeksi pitkä, sillä se viedään lakin yläasan läpi ja sidotaan kiinnitysnaruksi.

Mukavia askarteluhetkiä toivottelee Tonttu Harmaaparta!

Kun sämpylänhimo iskee

Kuuntelen radiota töistä kotiin ajellessa. Siellä kerrotaan, että tänään vietetään kotitekoisen leivän päivää.

Tunnen, miten tyhjä vatsa kurnahtaa....

Siitä on liian kauan, kun olen viimeksi leiponut sämpylöitä. Homma ei edes ole vaikeaa, joten miksi tulee leivottua niin harvoin. Hiivaa on, jauhoja on, siirappia on...siis miksi ei.

Nyt kuvitelkaa tähän tuoreen leivän tuoksu, sämpyä jonka pintaan voi sulaa, mukillinen makeaa teetä tai lasillinen kylmää maitoa...uuuuu....

Resepti

5dl vettä

50 g hiivaa

1 tl suolaa

2 rkl siirappia

4 dl kaurahiutaleita (Eloveena)

0,5 dl Flora Culinessea

n. 7-8 sämpyläjauhoja ja hieman vehnäjauhoja

Marraskuisen maanantai-illan piristys. Ehdottomasti!

Lapsista vastuullisia aikuisia - miten se tehdään?

Turun Yliopisto järjesti 13.11.2014 Ahtisaari-päivien yleisöluennon aiheesta "Lapsista vastuullisia aikuisia, miten se tehdään?" Nuorista ja heidän tulevaisuudestaan olivat keskustelemassa CMI:n hallituksen puheenjohtaja, nobelisti Martti Ahtisaari, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja, professori Elina Pirjetanniemi, Turun Yliopiston dosentti, lasten ja nuortenpsykiatsian erikoislääkäri Linnea Karlsson ja Turun Yliopisto sosiologian professori Jani Erola. 

Oli mielenkiintoista istua Yliopiston luentosalissa pitkästä aikaa. Leppoisaa tilaisuutta juonsi toimittaja Maija Lehmusvirta MTV Uutisista. Kyllähän tuo säväytti, kun näki rauhannobelistin astelevat sisään luentosaliin ja tarttuvan mikrofoniin. Yleisö oli pelkkänä korvana.

Tilaisuuden alkuun toimittaja Maija Lehmusvirta kyseli kaikilta paneeliin osallistuneilta omia kokemuksia tilanteista, joissa nämä ovat joutuneet kantamaan vastuun tekemistään, joko lapsena tai aikuisena.

Presidentti Ahtisaaren muistot liittyivät lapsuuden kolttosiin, siihen miten niistä oli vastuunseen joutunut, ja miten kokemus oli presidenttiä vastuuseen kasvattanut: enää ei poikien kanssa kiviä kasarmin ikkunoihin isän lempeäntiukan läksytyksen jälkeen heitelty.

Merkittäväksi tekijäksi oman lapsensa, Markon kasvattamisessa vastuulliseksi aikuiseksi presidentti Ahtisaari nosti isovanhemman ja äidin roolin. Kotona oli aina turvallinen aikuinen. Kodin ilmapiirin tuli olla sellainen, että Marko saattoi ja uskalsi aina tulla kotiin, oli hän sitten onnistunut tai epäonnistunut toimissaan. Presidentti korosti yhteisöllisyyden merkitystä kasvattamisessa. Puuttumattomuuden asenteeseen tulisi puuttua. Tulisi uskaltaa puuttua. Rohkaista olemaan rohkea. Vuosikymmen sitten jokaisesssa taloyhtiössä oli talonmies ja tämän rouva, jotka pitivät 'pihan pojat kurissa ja nuhteessa'.

Linnea Karlsson vertasi vastuulliseksi oppimista uimaan oppimiseen. Uimaan ei opita heittämällä lapsi veteen ja kehottamalla tätä sitten uimaan. Uimaan opitaan pikku hiljaa, ensin veteen totuttelemalla aikuisen ohjauksessa. Samoin opitaan vastuun kanto, alussa aikuisen turvallisessa ohjauksessa. Vastuun määrää lisätään ohjatusti pikkuhiljaa. Aikuisen antamaa vastuullisen kansalaisen esimerkkiä lapsen kasvattamisessa korostettiin kaikkien panelistien suulla.

Huoli yhteiskunnan polarisoitumisesta ja sen aikaansaamista ongelmista nostettiin esiin keskustelussa. ''Rikkaat' rikastuvat ja 'köyhät' köyhtyvät. Kuilu hyvin- ja huonosti voivan nuorison välillä kasvaa. Alemmista sosioekonomistisista asemista tulevat nuoret eivät saa tutkimusten mukaan kotoa samaa tukea koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa ja valinnoissa kuin ylemmän sosioeknomistisen taustan omaavista kodeista tulevat lapset.
Nykyinen luokaton lukio ja runsaasti valinnaisaineita tarjoava yläkoulu suosii hyviä oppilaita, joiden kotona osataan ohjata valinnoissa. Ne, jotka tarvitsisivat ohjausta, hyötyisivat stabiilista kotiluokasta. Oppilaat tunteva opettaja voisi puuttua nuoren ongelmiin. Vastuu valinnaisaineiden valinnassa ei saa olla pelkästään oppilaan. "Jos vahemmat eivät tue yläkoulussa ja lukiossa tehtäviä valintoja ja mieti niitä yhdessä lasten kanssa, niin pieleen menee", totesi professori Erola.

Nuoret siis tarvitsevat aikuisen ohjausta ja tukea kaikissa valinnoissan. Omin voimin ei pärjää, eikä pudottuaan pääse omin voimin ylös. Empatiakehitys lepää turvallisten ihmissuhteiden varassa. Yhteiskunnan tulisi olisi sellainen, jossa kaikilla olisi mahdollisuus. Yhteisöllisyys luokassa, sen kehittyminen, johtaa myös vastuulisuuteen koko yhteiskunnasta.

vas. toimittaja Maija Lehmusvirta, presidentti Martti Ahtisaari, professori Elina Pirjeatnniemi, dosentti Linnea Karlsson ja professori Jani Erola

Opettajien asemaa kasvattajina korostettiin ja kehuttiin. Tottakai. Hyvä dynamiikka luokassa ja hyvät opettajat on parasta ihmisoikeustyötä. Pidettiin tärkeänä, ettei opettjia kuormitettaisi pienillä, lyhytkestoisilla projekteilla, jotka vievät aikaa opettajan normityöltä. 
Näin kuitenkin valitettavasti tapahtuu yhä suurenevassa määrin. Itse olen kokenut kuluneen vuoden raskaimpana koko 26 vuotta kestäneen opettajaurani aikana. Lomautusrumba, säästöpaineet, kunnan 'kehittämistöihin' osallistuminen - kaikki pois normaalista opetus- ja kasvatustyöstä. Vielä kun opetustunnit on vedetty minimiin, on opettajan työn kuormitus kaikin tasoin mitattuna huipussaan. Tuntuu siltä, että asioita ei ehdi käsitellä kunnolla, asioita jää käsittelemättä, opettaja tuntee riittämättömyyttä. Vastuun lasten ja nuorten vastuullisiksi oppimisessa ei kuitenkaan ole vain (onneksi!) opettajien. 

Tilaisuuden edetessä nousi siis esiin monia asioita, joita lapsen vastuulliseksi kasvattamisessa tulisi huomioida. Nykyjärjestelmän karikoita tulisi välttää ja parannella. Nuorista tulee pitää huolta. Väliinputojia tulee auttaa.

Polkupyörää ei tässäkään paneelissa uudelleen kesitty ja suureellisen otsikon aiheesta päästiin raapaisemaan vasta pintaa.

Yhtä kaikki, keskustelu oli varsin mielenkiintoista kuunneltavaa.

Ja hyvä, että asiasta keskustellaan.

Tuossa keskustelun kuluessa nousi mieleen kysymys,

kuka kantaa vastuun,

jos kehittämispaineiden alla pyyteettömästi työtään tekevä riviopettaja 

ei enää jaksakaan.

Osaava Nainen - messut täynnä arjen iloja!

Osaava Nainen -messuilla olen aina pruukannut käydä. Niin tänäkin vuonna.

Ehdin paikan päälle parahiksi kuuntelemaan Pirkko Mannolan vinkkejä hyvään muistiin ja virkeään ajatteluun. Pääosin äänessä oli tuoteasiantuntija Jarmo Hörkkö (Life), mutta Pirkko Mannolan kertomukset elävöittivät esitystä. Ei uskoisi naisen täyttävän tänä vuonna 76 vuotta!

Haa...kai sitä nyt oli käytävä tekemässä hankinta, joka turvaa omienkin aivojeni, verenkierron, nivelten ja silmien hyvän toiminnan. Kun kerran Pirkkokin käyttää. Noh, ei tuosta nyt haittaakaan liene.

Samalla saattoi kysellä Pirkon kuulumisia. 

Seuraavaksi oli käytävä kuuntelemassa Saija Palinin ja Sari Salon tyylivinkkejä syksyn pukeutumiseen. Sama kotelomekko muuntui kymmeneen eri versioon bisneslookista illan juhla-asuun pelkästään huivia, koruja ja jakkua muuttamalla. Juu...ei taida moinen muuntautuminen onnistua meikäläiseltä, mutta näppärästi lookin vaihto kävi ammattilaiselta.

A-hallissa oli Selättimen esittelyosasto. Kävin kysymässä vinkkejä Selättimen käyttöön. Se nääs on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa. Vinkkejä tuli ja kutsu Martina Aitolehden Selätin -jumppaa katsomaan. Mikäpäs siinä.

Kyllä on Martina jumpannut itsensä timmiin kuntoon, tuskin pelkästään Selättimellä.  Ehkä taidan jouluksi vihdoin Selättimen itselleni hankkia ja oma oireileva selkäni kiittää.

B-hallissa oli esillä kaikkea kiinnostavaa kuten kirjoja...

...tuoksuvaa saippuaa...

...sisustustarvikkeita...

...ja askartelun uusia tuulia. Kuvassa ostamani jouluinen sräppipaperi.

Kun oli aikansa kierrellyt, saattoi taas istahtaa. Muodin Ihana Maailma- muotinäytös oli upeaa katsottavaa. En ole muodin uusimpia tuulia seuraava enkä muodin ja trendien vaihtelujen mukaan vaatekaappia täydentävä nainen, mutta nyt voin sanoa olevani ajan hermolla. Talven 2015 värit ovat musta ja harmaa. Paina mieleen: karpalonpunainen! Neulemekko on in, kellohelmainen nahkahame,  poolot tekevät taas tuloaan, juhlassa saa kimaltaa ja rokki kajahtaa asusteissa. 

Muotinäytöksen jälkeen piti käydä katsastamassa C-hallin tarjontaa. 

Kenkäkauppa Alina Uudessakaupungissa on erikoistunut mm. naisten suuriin kenkäkokoihin. Uuteenkaupunkiin tullaan kenkäostoksille pitkienkin matkojen takaa. Markettien ja normaalien kenkäliikkeiden naisten koot loppuvat numeroon 42, joka sekin on harvinainen. 

Alinasta löytyy kenkiä ja buutseja jokaiselle Lyylille.

C-hallissa juttelin Lahja Pappilan kanssa. Lahjanmatkat tarjoaa spesiaalimatkoja moneen makuun. Itse ajattelin kysäistä äidiltäni, josko hän haluaisi lähteä  kanssani Musikaali Evitaa katsomaan Tampereelle tai jouluostosmatkalle (Finnlyson, Humppila, Kivikylän kotipalvaamo). Älyttömän kivoja kotimaan matkakohteita teatterireissuista Lapin ruskareissuihin. Jos kiinnostaa Islanti, Lofootit tai Viipurinlauluveikkojen konsertti Helsingissä, ota yhteyttä Lahjaan.

Lopuksi katselin taiteilijaa työssään. Jukka Rintala maalasi voimistelijatytön muotokuvan. 

Jukka Rintalan upeita luomuksia saattoi ihailla niin muotinäytöksessä kuin hänen omalla osastollaankin.

Osaava Nainen -messuilta ei koskaan lähde tyhjin käsin. Pieniä hankintoja tulee tehtyä aina. Kassiin kertyi monta esitettä. Paras messuanti kuitenkin on ideatasolla ja mieleen tarttuu aina uutta puhtia ja energiaa.

Ensi vuonna taas uudelleen!