Sisi (2001-2015)

Astrana van Joefarm, eli C.C.Rider - meille Sisi  (23.9.2001 - 18.6.2015)

Tutustuin Sisiin ensimmäisen kerran talvella 2007. Turhaan jännitin, miten ensitapaamisemme sujuu. Ystävällisempää, iloisempaa ja hyväsydämisempää koiraa sai hakea kaukaa.

Tätä kirjoittaessani on Sisin poismenosta kulunut aikaa runsas kuukausi. Selailen albumeja ja katselen kuvia nyt jo hymy huulilla.


Tässä lomaillaan Kustavin kallioilla kesällä 2007.

Sisi ja pojat metsäretkellä Littoisten Hiiskanmäessäessä talvella 2008.

Vaikka Sisi oli tottunut poseeraamaan kuvissa....

....niin ei sitä nyt ihan kaikkeen silti suostuttu!

Alla oleva kuva on kesältä 2010. Menossa oli kesän kolmas jalkapallo.

Tennispallotkin olivat kivoja. Niitä saattoi skalpeerata näin hienosti.

Ihanasti vinkuva pieni vihreä possu sai kyytiä.

Yksi ihminen Sisin elämässä oli yli muiden.

Henkan puolesta Sisi olisi tehnyt mitä vain. Ja niin se tekikin. Ihmekoira!

Henkan ja Sisin yhteinen harrastus oli agility. 

Videoilla Sisin ja Henkan finaalisuoritukset Belgianpaimenkoirien maailmanmestaruuskisoissa 2006 Unkarissa.

                                         

Menestyksekäs Agilityura päättyi nivelrikon vuoksi Sisin ollessa seitsenvuotias. 

Vahtia ja menoa riitti silti yllin kyllin. 

Tässä keppi saa kyytiä!

Kuvausreissulla Littoistenjärven jäällä

Metsäkoira

Hieman kesäisempiä tunnelmia Kustavin rantakallioilta.

Tassunjälkiä jäi muuallekin kuin läheisten sydämiin. Kylppäri(n) valuu piti käydä tarkistamassa yön aikana.

Pseytyminen ja kynsienleikkuu EIVÄT kuuluneet Sisin lempipuuhiin. Pakko silti oli uhrautua - joskus.

Vaikka kuono harmaantui, jalka ei enää noussut entiseen malliin ja kuulo heikkeni, saattoi elämästä nauttia täysin rinnoin.

Hellepäivänä sai etsiytyä puun varjoon...

...tai chillailla terassilla pallon kanssa...

...toisinaan huilata omassa nojatuolissa...

...ja katsella telkkarista sisustusohjelmia äiteen kanssa.

Rakas, kultainen Sisi nukkui ikiuneen kesäkuussa 2015 ennen juhannusta.

"Kun minä tulen vanhaksi, niin olethan sinä riittävän vahva kantamaan minut viimeiselle matkalle. Päästämään eläinten taivaaseen lepäämään ja seuraamaan laumamme matkaa enkelten joukosta. Kun minä tulen hauraaksi ja kipeäksi, ja vaikka minä vieläkin sinnikkäästi seuraan sinua minne ikinä menet, kun minä katson sinua elämää täynnä olevilla silmilläni ja lipaisen kyyneleen silmänurkastasi. Olethan kyllin kestävä kantamaan senkin viimeisen yhteisen matkan vaateen, ettet anna minun kärsiä siksi, ettei sinulla ollut voimia tehdä ratkaisevia päätöksiä. Minä en voi sinun puolestasi päättää, mutta minä voin toivoa ymmärrystä, että meillä jokaisella on oma aikamme."

Mielenrauhaa - kuvia kotikonnuilta

Edellisestä päivityksestä on aikaa.
Muutama kuukausi.
Kun ajatukset pyörivät pururataa oman pään sisällä, ajaa elämä ympärillä vauhdilla ohi. Kuukaudet vaihtuvat huomaamatta.
Ja kun sitten pitkän ja pimeän talven jälkeen piina helpottaa ja keväänvihreän ruohon tuoksu iskee tajuntaan tuntuu, kuin heräisi horroksesta.

"-Täällä on paljon sellaista, mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen.
- Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se tavallisesti on? Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu, sanoi Muumipappa."

Kevään ja alkukesän huumaavat tuoksut ovat vaihtuneet kypsyvän kesän aromeiksi. Ollaan jo heinäkuussa.

Kesä on ollut viileä, mutta se ei ole minua haitannut. Päinvastoin.
Kesäkuu nimittäin kului muuttolaatikoita pakatessa. Omakotiasuminen vaihtui rivitaloelämään. Kesäkuun pakkaaminen, ylimääräisetä tavarasta eroon pääseminen ja siivoaminen veivät kaiken energian ja ajan. Työ, retkeily, luonto- ja valokuvausharrastus, Marttailu, kokkailu, ystävät, perhe - kaikki tärkeä jäi muuttopuuhien ja remonttikiireiden jalkoihin.

Nyt ovat tavarat löytäneet paikkansa. On taas aikaa.

Muutto Littoistenjärven kupeeseen on ollut hyvä päätös. Mihinkään ei ole pitkä matka. Luontoon pääsen suoraan kotiovelta ja kaupungin palvelut ovat kivenheiton päässä. Kulttuurimaisemista yksi kauneimmista, eli Auranjokilaakso on lähellä. Turun keskustaan polkee pyörällä puolessa tunnissa.

Viime viikolla lähdin kiertämään Littoisten luontopolkua. Reppuun vesipullo, kamera, hyttysmyrkky, huppari ja menoksi.
Harmaa ja sateinen torstaiaamu kääntyi aurinkoiseksi ja lämpimäksi illaksi. Kaikki tämän sivun kuvat on otettu matkan varrelta.

Luontopolku kiertää Littoistenjärveä osittain polkuja, osittain hiekkateitä pitkin. Järven kiusana on viime vuosina ollut sinilevä, joka kuumina kesinä kukkii voimakkaasti. Tällä hetkellä sinilevää ei vielä juurikaan ole - kiitos viileän kesän ja osittain myös järven rehevöitymisen estämisen eteen tehdyn työn. 

Järvelän kosteikko on sijaitsee Littoistenjärven pohjoisreunalla. Kosteikosta on muodostunut muutamassa vuodessa yksi Varsinais-Suomen parhaista lintupaikoista. Lintuja voi tarkkailla lintutornista (kiikarit mukaan) tai kosteikon reunalle rakennetulta lavalta.

 Polut vievät kulkijaa eteenpäin. Maisemat vaihtelevat.

Järvimaisema on osa suomalaisen siulunmaisemaa. Metsä on kaveri, joka lohduttaa aina.

Osa luntopolusta kulkee Littoisten vanhan Verkatehtaan miljöössä. Pittoreskia!

Niin on kesä nätti kuin morsian. Tai sika pienenä....

Ja lenkin lopuksi koukkasin hakemaan lähikaupasta kesän suosikkijäätelöni. 

Loppukesän motto:

Takaisin luotoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet

-Muumipappa

Kuvia voit käydä katselemassa myös tästä linkistä Google+ -sivuillani. 

Vuodenvaihteen taika

Vuosi vaihtui. Periaatteessa ei mitään suurta ja mullistavaa muuttunut - mutta muuttui kuitenkin. 

Aavistus auringon voimasta, valosta ja tulevasta keväästä!

Littoinen, Kaarina

Ikään kuin aurinko olisi jo paistanut vuodenvaihteen jälkeen kirkkaammin. Jopa lämmittänyt poskia. Ainakin se lämmitti ja kirkasti pienoiseen kaamosfiilikseen joulun jälkeen ajautuneen sydämen ja innosti ulkoiluttamaan kameraa pitkästä aikaa. Kävimme Loppiaisen tienoissa käyskentelemässä Turun Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella sekä Aurajoen rantamilla. Lempikohteitani Turun seudulla. 

Katariinanlaakso, Turku

Tällä kertaa Katariinanlaakson lintujen ja oravien ruokintakivellä oli tiaisparveen lyöttäytynyt puukiipijä. Harmaapäätikka nakutteli rasvapallossa. Seisoin liikkumatta hiljaa katsellen lintujen pyrähtelyä ja tunsin, miten hartiat laskeutuivat.

Voi autuutta! 

Aurajokilaakson kulttuurimaisemat eivät lakkaa ihastuttamasta koskaan. 

Aurajokilaakso

Aurajokilaakso

Vuodesta saattaa tulla rankka. 

Toivon mukaan kuitenkin mielenkiintoinen. 

Aika näyttää. 

"Onni saapuu joskus ovesta,

jonka et tiennyt olevan auki."